Vuosikertomus 2024
Vuosikertomus 2024

Muuttuva ilmasto tuo haasteita vesivoimantuotantoon

Vesivoimatuotannon määrään vaikuttaa voimalaitosten sijainti, tekninen kyky, käytettävyys ja suurimpana, vuotuinen sademäärä. Toimialueellamme Pohjois-Karjalassa on perinteisesti saatu nauttia runsaslumisista talvista ja varsin tasaisesta, maltillisesta kesäsadannasta, jotka runsastuvat kohti syksyä.

Vaikka vuosien välillä on eroja, vaihtelut eivät historiallisesti ole olleet kovinkaan suuret. Viime vuosina ilmastonmuutoksen seurauksena on toimialueellamme ollut kuitenkin havaittavissa yhä suurempia eroavaisuuksia, erityisesti eri vuodenaikojen vedenkorkeuksissa ja virtaamissa.

Vähäsateiset vuodet ovat lisääntyneet ja yhä suurempi osa talvisateista tulee vetenä. Rankkasateiden määrä on kasvanut ja niiden aiheuttama sadanta voi olla jopa suurempi kuin koko vuoden keskimääräinen sademäärä. Keskilämpötila nousee ja kasvukausi pitenee, jotka osaltaan lisäävät haihduntaa. Vaikkakin vesivoimatuotannon ennustetaan lisääntyvän sadannan takia kokonaisuudessa kasvavan, ilmastonmuutoksen vaikutukset virtaamiin vaihtelee eri puolella Suomea.

On kuitenkin vielä varsin aikaista arvioida, kuinka suuret vaikutukset muuttuvasta ilmastosta toimintaamme aiheutuu, mutta jo viime vuosien suuret vuosittaiset vaihtelut osoittavat, että vesivoimatuotannon ennakoitavuus heikkenee.

Vuoden 2024 alkaessa vesistöt seurasivat keskimääräistä tasoa. Alkuvuodesta ennustettiin koko vuoden sadannan olevan lähellä normaalia. Aina tulva-aikaan saakka toteuma seurasi ennustetta, mutta sen jälkeen ilmastossa tapahtui merkittävä käänne. Kesän ja alkusyksyn sateet jäivät reilusti alle keskiarvon ja sitä seurasi kuiva syksy. Tarkastelujakson alussa koko vuoden tuotannon ennustettiin olevan lähellä keskiarvoa mutta poikkeuksellisen voimakkaat säätilan muutokset heti kevättulvien jälkeen laskivat kokonaistuotannon noin 18 % alle pitkän ajan keskiarvon.    

Virtauksen vähäisyys helpotti kunnossapitotöitä

Yleinen sanonta, ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”, pätee myös meidän toiminnassamme. Vähäiset loppukesän virtaamat mahdollistivat kunnossapito- sekä investointihankkeiden toteuttamisen ilman tuotannon menetyksiä, kuten Ruskeakosken tuloputken luukun peruskorjaus. Tämä olikin vuoden suurin yksittäinen kunnossapitotoimi. Lisäksi parannettiin Kuokkastenkosken voimalaitoksen kykyä toimia poikkeustilanteissa lisäämällä laitokselle varavoimalaitteisto.

Palokin voimalaitoksen peruskorjausta jatkettiin laitoksen sisäpuolisilla kunnostuksilla. Molemmat luukut sekä laitosrakenteisiin liittyvät valmistelevat työt valmistuivat loppusyksystä. Ennen vuoden loppua alkoi sähköistyksen sekä ilmanvaihdon laajennukset, jotka saatiin valmiiksi ennen tulevan kesän pääkoneiden uusintaa.   

Ensimmäisen akkuvaraston suunnittelu käyntiin

Oma tuotanto on merkityksellinen kokonaisuus Pohjois-Karjalan Sähkön toiminnassa. Sähkömarkkinat muuttuvat voimakkaasti, mikä vaikuttaa myös oman tuotannon optimointiin. Parantaaksemme tuotantomme tehokkuutta ja kannattavuutta liiketoimintamme päivitetyn strategiamme mukaisesti, aloitimme ensimmäisen akkuvaraston suunnittelun, joka johti vuoden lopussa myös ensimmäiseen hankintapäätökseen. On erinomaisen mielenkiintoista ja haastavaa aloittaa meille uudenlaisen tekniikan liittäminen nykyiseen kokonaisuuteemme. Tämä antaa meille paremmat mahdollisuudet vastata sähkömarkkinoiden energiamurroksen mukana tuleviin tarpeisiin.

 

Jari von Becker
liiketoimintajohtaja
Tuotanto

Tuotanto-liiketoiminta ylläpitää ja kehittää innovatiivisesti ja kustannustehokkaasti PKS-konsernin voimalaitoksia ja niiden tuotantoa. Toiminnan lähtökohtana ovat vastuullisuus, ympäristöarvot ja turvallisuus, jotta voimalaitosten tuotanto ja tuotannon arvo säilyvät hyvällä tasolla.

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy omistaa kahdeksan vesivoimalaitosta sekä Pielisjoessa sijaitsevasta Kuurnan Voima Oy:stä 89 prosenttia. Kuurnan Voima Oy omistaa Kuurnan voimalaitoksen sekä Laurinvirta Oy:n Laurinvirran pienvesivoimalaitoksen. Vesivoimalaitosten keskimääräinen vuosituotanto on yhteensä 220 miljoonaa kilowattituntia. Vesivoimalla tuotettu energia on uusiutuvaa ja päästötöntä energiaa.